Vuoden eka Utöreissumme

Perjantaina 15.1.2010 pääsimme Outin kanssa vihdoin taas aloittamaan uuden Utö-vuotemme. Pikkupakkasessa ajeltiin Nauvoon kauppaan ja kahville, lunta ja jäätä oli saaristossa runsaasti. M/s Eivorille kertyi kohtalaisesti väkeä ja myös tuttuja lintumiehiä matkalla Utöseen – Kormanon Hannu, Lindroosin Tomppa, Lundenin Jokke ja Lumion Rauli. Pian selvisi, ettei laiva pysty lainkaan käymään Jurmossa liian matalan veden (-47 cm) takia ja niinpä myös kaikki Jurmoon menijätkin joutuivat tulemaan Utöseen. Tässä joukossa oli myös lintuharrastajia ainakin 7 kpl. Utössä olivat jo saaressa muutaman päivän kompanneet Sällylän Seppo ja Vienosen Ari. Perille saavuttiin klo 22.50, tavarat lumista tietä pitkin talolle – vähän lumitöitä pihalla ja nukkumaan. Sisällä oli taas lämmintä ja kodikasta, ulkona lähes tyventä ja -2 astetta.

laul
Muutama laulujoutsen talvehtii Utön satamalahdessa

Lauantai 16.1.2010 alkoi lähes tyvenenä mutta jo aamupäivällä etelätuuli nousi 12 m/s ja lunta satoi tunnin ajan reippaasti. Muuten taivas pilvessä ja pakkasta -1 aste. Aamulla staijausta luotsiasemalla, myöhemmin kiertelyä koko valoisa aika. Lajeja nähtiin tänään mukavasti ollakseen tammikuun puoliväli eli 43. Mereltä mainittavia havaintoja olivat mm. 2 Gaviaa, kaakkuri, 50 merimetsoa, 36 kyhmyjoutsenta, 13 laulujoutsenta, 50 tukkasotkaa, 30 lapasotkaa, 170 allia, 10 mustalintua, 11 pilkkasiipeä, 250 telkkää, 2 uiveloa, 35 isokoskeloa, 12 tukkakoskeloa, 5 naurulokkia, 35 kalalokkia, 2 ruokkia ja 16 riskilää. Vesilinnuista valtaosa oli kerääntynyt satamalahdelle ja Ormskärin salmiin. Merikotkia nähtiin 5, lisäksi varpushaukka, tuulihaukka ja teeri. Saarella oli lisäksi mm. 2 käpytikkaa, varpuspöllö edelleen koulun nurkilla, helmipöllö killisteli Jannen puutarhassa ja n. 50 kiertelevää tilheä hyöri kaupan lähellä. Pikkulintuja näkyi mm. peukaloinen, rautiainen, 2 punarintaa, 4 mustarastasta, n. 230 räkättirastasta, peräti 4 punakylkirastasta, kulorastas edelleen, peippo, n. 100 viherpeippoa ja 2 urpiaista. Saaren vuodenpinnoissa meni tänään 50 lajia poikki.

hel
Helmipöllö on ilmestynyt saareen – tai piileskellyt loppusyksystä asti?

Sunnuntaina 17.1.2010 piti taas palata mantereelle, muutkin lintuporukat kapusivat laivaan. Sää oli edelleen paksupilvinen ja tuuli puuhkui etelästä 11 m/s. Ennen laivan lähtöä kierreltiin hetki saarella ja havaittiin mm. 2 ruokkia, 3 naurulokkia, 26 lapasotkaa, 13 laulujoutsenta, n. 30 räkättirastasta, 12 tilheä, rautiainen ja koulun pihalla pöntön päällä istuskellut varpuspöllö. Paluumatkalla m/s Eivor ei mennyt nytkään Jurmoon ja Turkuun saavuimme Outin kanssa klo 17.30 aikoihin. Matkalla laivalta näkyi mm. pilkkasiipi (lähellä Nötötä) ja n. 15 tilheä Berghamnissa. Ei hullumpi lintuviikonloppu näin tammikuussa.

var
Varpuspöllö viihtyy edelleen koulun pihapöntöissä

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...