Sepelsieppo ja saarikisailua

Maanantai 17.5.2010 ”valkeni” jälleen kerran tiukassa sumussa ja merelle ei nähnyt mitään. Ilma selkeni vähän vasta klo 9 maissa ja myöhemmin oli aurinkoista, +15 astetta ja heikko pohjoistuuli. Komppausta, kuvausta ja jonkin verran staijausta päivällä keväisessä saaressa. Muuttavana nähtiin mm. 11 Gaviaa, 6 kuikkaa, nuolihaukka, kalasääski, määrittämätön suohaukka, 8+13 pikkukuovia, 30 punakuiria, 3 valkoposkihanhea, 3 ruokkia, 6 sepelkyyhkyä ja 33 naakkaa. Saaresta löytyi mm. tuuli- ja varpushaukka, suosirri, 4 lapinsirriä ja 2 liroa. Pikkulintupuolta edustivat mm. satakieli, 4 sinirintaa, ruokokerttunen, kevään eka luhtakerttunen, 5 kultarintaa, komea ad-koiras mustaleppälintu (luotsiaseman kallioilla), 10 punavarpusta, koiras-isokäpylintu, kuusitiainen ja peltosirkku. Eilinen turturikyyhky oli aamulla edelleen hotellin lähellä kallioilla ja idänuunilintu löytyi taas pajuista Patteriniemen läheltä. Iltapäivällä löysin 2kv-koiras sepelsiepon kompostorilta ja soitin kaikki katsomaan kaunista lintua – mieluusti toki tulivat ja muutamalle napsahti eliskin. Tämä kevään 2. sepelsieppokoiras pysytteli paikalla pari tuntia ja salli mukavasti kuvaamisen. Saareen olivat eilen illalla saapuneet kuvaajakaverit Heikki Vuonokari ja Eero Inkeroinen, lisäksi Pekka Kuusinen ystävineen.

sesieppo
Sepelsieppo tuntuu olevan jokakeväinen mutta harvinainen vierailija saaressa

Tiistai 18.5.2010 oli sään puolesta edellisten toisinto – heikko tuuli, sumua ja utua, välillä aurinkoa ja lämpöä 14 astetta. Merimuutto ei tänäänkään tarjonnut juhlaa – vain 20 Gaviaa, 8 kuikkaa, 2 kanadanhanhea, 14 valkoposkihanhea ja ruokki. Muuten havaittiin mm. 4 kurkea, teeri, 2 törmäpääskyä, ylimuuttaneet tundrakurmitsa, pikkukuovi ja pikkutylli sekä 10 naakkaa. Itärannalla oli suosirri, lapinsirri, suokukko, liro ja 2kv-pikkulokki. Hysyjä oli kohtalaisen runsaasti, mm. satakieli, mustaleppälintu (n-pukuinen), 15 pensastaskua, 8 ruokokerttusta, 3 rytikerttusta, luhtakerttunen, 22 kultarintaa, kirjokerttu-koiras, 2 pikkusieppoa, 20 pikkulepinkäistä, nokkavarpunen, urpiainen ja 3 rautiaista. Punarinnat alkavat jo loppua – tänään enää yksi. Illansuussa löytyi kylältä viitakerttunen, joka lauloikin illalla kauniisti. Kompostorilla oleskeli edelleen koko päivän 2kv-koiras sepelsieppo uusien havainnoitsijoiden iloksi. Mantereelle lähtivät tänään mm. ”Gamlingarna”-porukka, Pekka Kuusinen sekä Sintosen Antti ja saareen puolestaan saapuivat Kuusiston Kimmo, Tarmo ”Tarppi” Nurmi ja Jukka Brunell.

puva
Punavarpuset viihtyvät koulun pihalla

Keskiviikko 19.5.2010 oli edelleen aamusumuinen, päivemmällä aurinkoista ja reipas 11 m/s itätuuli. Tänään kiitettävästi staijausta ja retkeilyä sillä kisattiin leikkimielistä (?) saaripinnakisaa LÃ¥gskärin, Kökarin, Ristisaaren ja Iin Ulkokrunnien kanssa. Muuttavana nähtiin tänään mm. 10 Gaviaa, 16 kuikkaa, kaakkuri, 16 valkoposkihanhea, mehiläishaukka, nuolihaukka, 2 tuulihaukkaa, kurki, 90 tundrakurmitsaa (1a), 30 isosirriä (sqvattiparvessa), pikkukuovi, 2 isokuovia (lounaaseen), 2 ruokkia ja 4 törmäpääskyä. Muuten havaittiin mm. 2 kanadanhanhea, harmaasorsa, 4 ristisorsaa, teeri, pikkutylli, 14 suosirriä ja 7 merikotkaa. Tänään nähtiin kevään ensimmäiset kaksi haahkanpoikuetta. Majakan alapuolella uiskenteli illalla naaras-allihaahka – ilmeisesti sama joka oleskeli kuun alussa Finnskärin vesillä. Pikkulintuja oli paljon eilistä vähemmän mutta mainittakoon 2 punarintaa, pensassirkkalintu, 3 ruokokerttusta, rytikerttunen, luhtakerttunen, 5 kultarintaa, 2 pikkusieppoa, tikli, urpiainen, 3 pikkukäpylintua (+5 sp), 20 punavarpusta ja 4 peltosirkkua. Idänuunilintuja oli tänään saaressa ainakin 4 ja päivällä itäniityltä löytyi kauniin punakurkkuinen lapinkirvinen. Vuoden lajimäärä Utössä nousi tänään 185:een. Saaripinnakisan voitimme tällä kertaa, tulokset olivat: Utö 101, Iin Ulkokrunnit 98, Kökar 97, Ristisaari 95 ja LÃ¥gskär 91 lajia.

kapylintu
Koulun ruokinta vetää paikalle pikkukäpylintujakin

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...