Utön huhtikuuta

Torstaina 14.4.2011 suuntasin takaisin Utöseen, nyt viikonlopuksi kaverina Jukka J. Nurmi. Sumuinen keli saatteli Nauvoon kauppaan ja kaffelle ja alkumatka m/s Eivorilla taittui sumun seassa. Lintuporukkaa oli aika lailla, kaikki matkalla Utöseen – mm. Jouko Vuokko, Seppo Paulamäki, Antero Lindberg, Olli Sassi, Luokkamäen veljekset, Markku Kiviluoto, Holvitien Mikko, Varesvuon Markus ja Minna sekä Hakalan Jokke ja Pirkko. Sumu väistyi Aspön tienoilla. Matkalla ei havaittu kummempaa, satojen haahkojen lisäksi muutama merikotka ja 3 silkkiuikkua. Utöseen saavuttiin klo 16 ja ilma oli leppoisan lämmin ja tyven. Saaressa oli paikalla lintuporukkaa mm. Harri Salo, Markku Salo, Riku Lumiaro jne. Loppupäivän aikana nähtiin mm. 3 härkälintua, 2 harmaahaikaraa, kurki, sinisuohaukkanaaras, tuulihaukka, hiirihaukka, isokuovi, lehtokurppa, sarvipöllö, lehtopöllö, tilhi, tikli, 4 mustaleppälintua (2k2n) ja nokkavarpunen. Huuhkajakin istuskeli illalla taas Ormskärin laella. Salon Markku näki illansuussa Kesnäsissä aikaisen koirasleppälinnun ja Vili oli aiemmin päivällä nähnyt karikukon.

mehanhi
Merihanhia ovat nyt äänekkäitä ja lentelevät paljon

Perjantaina 15.4.2011 oli kaunis kevätpäivä – heikko lounaistuuli, 6 astetta lämpöä ja lähes pilvetön taivas. Yö oli pakkasella ja saaressa tällä ilmalla niukasti paikallisia lepäilijöitä. Päivän lajimäärä oli kuitenkin jo 86 ja mereltä/muuttavana mainittavia olivat mm. 2 kuikkaa (+2 sp), silkkiuikku, 2 mustakurkku-uikkua, 2 laulujoutsenta, 8 Anseria (+9 A/B), kurki, 7 valkoposkihanhea, 32 tavia, lapasorsa, 461 mustalintua, lapasotka, uivelo, 6 isokuovia, punajalkaviklo, 3 merikihua, mustavaris, 2 selkälokkia, Sterna sp, 67 ruokkia ja jp-etelänkiisla Kesnäsin kärjen ohi kaakkoon. Petolintuja liikkeellä mukavasti: sinisuohaukka, 4 varpushaukkaa, hiirihaukka, 9 piekanaa, tuulihaukka ja 5 merikotkaa. Saaressa nähtiin mm. 3 ristisorsaa, harmaasorsapari, lehtopöllö, kangaskiuru, 3 luotokirvistä, tilhi, 10 rautiaista, 60 punarintaa, 2 n-pukuista mustaleppälintua, 2 kivitaskua, tiltaltti, 2 kulorastasta, pyrstötiainen, isolepinkäinen ja nokkavarpunen. Isosta lajimäärästä huolimatta saari tuntui aika tyhjältä linnuista, kylmä yö ja korkeapaine eivät tiputa saareen lintuja…

tilli
Saaressa on oleskellut 1-2 tilheä

Lauantai 16.4.2011 oli jälleen kaunis ja heikkotuulinen (SW-W) päivä – aamulla utua, myöhemmin väreilyä, +5 astetta. Päivän aikana havaittiin mm. 2 mustakurkku-uikkua, härkälintu, kanadanhanhi, metsähanhi, 2 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, 6 haapanaa, 5 lapasorsaa, 842 mustalintua, pilkkasiipi, nokikana, 3 merikihua, 27 isokuovia ja 24 ruokkia. Petoja havaittiin tänään vain tuulihaukka, ampuhaukka ja 3 varpushaukkaa. Saaressa nähtiin mm. punajalkaviklo, lehtokurppa, sarvipöllö, lehtopöllö, käpytikka, peukaloinen, 4 kivitaskua, 4 puukiipijää, mustavaris, tikli, nokkavarpunen (mm. omalla ruokinnalla), 7 merikotkaa, 2 tilheä ja tiltaltti. Mustaleppälintuja nähtiin tänään 2 naaraspukuista. Lintuja oli edelleen niukasti eli keskityin enemmänkin kuvaushommiin.

allli
Allit ovat jo juhlapukuisia

Sunnuntaina 17.4.2011 sama säätyyppi jatkui, yö oli viileä ja päivä lämmin (7 astetta) ja aurinkoinen, lounaistuuli heikko. Saari edelleen hiljainen pikkulinnuista, merellä sen sijaan vähän enemmän liikettä. Muuttavana/merellä havaittiin mm. 5 kuikkaa, 3 mustakurkku-uikkua, harmaahaikara, 2 valkoposkihanhea, 3 ristisorsaa, 820 allia, 2890 mustalintua, 8 pilkkasiipeä, 23 ruokkia, kevään eka räyskä, kalatiira, 17 kurkea, 36 isokuovia, 4 piekanaa, sinisuohaukka ja tuulihaukka. Saaressa nähtiin mm. teeri, suopöllö (nousi itäniityn eteläpuolen katajikosta ja lähti muutolle), 2 käpytikkaa, 2 metsäkirvistä, luotokirvinen, kulorastas, 3 peukaloista, 2 naaraspukuista mustaleppälintua, 3 kivitaskua, pyrstötiainen ja 4 nokkavarpusta, joista yksi kävi edelleen meidän pihalla. Suurin osa lintuporukoista lähti aamupäivällä mantereelle, Varesvuon Markuksen ja minun lisäksi saareen jäi vielä 5-6 muuta, mm. Luokkamäet, Kärpijoen Ismo ja Forsellin Anne. Nyt toivotaan vähän pilviä tai sadetta jotta saataisiin lintuja laskeutumaan saareen enemmän…

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...