Syysmuutto piristyy

Keskiviikkona 31.8.2011 oli aika palata Utöseen. Aamuinen sade loppui matkalla Nauvoon, jossa maistui kuppi kahvia ja kauppakin tuli koluttua. Eivorille ilmestyi vain alle 10 matkustajaa, aika uskomatonta kesäruuhkien jälkeen! Jurmoon oli menossa lintuja katsomaan Kai Piikkilä ja Jurmosta tuli Utöseen piipahtamaan kahdeksi tunniksi muutama lintuharrastaja, mm. Helstolan Jari, Ilkka Kähäri, Jukka Vilen ja Jouko Vuokko. No, töyhtökiuru löytyi heti helposti hotellialueelta kaikkien iloksi. Pienellä iltakierroksella itärannalla näkyi mm. 7 valkovikloa, mustaviklo, metsäviklo, liro, 7 suokukkoa, 3 tylliä, suosirri, 6 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa, ampuhaukka ja käki.  Hysyjä tuntui olevan aika reippaasti saaressa – etenkin harmaasieppoja ja leppälintuja, hotellialueella oli hetken myös peltosirkku. Mantereelle lähti illalla Tittosen Jouni, joka oli ollut pari päivää saaressa.

VIELÄ KERRAN TÖYHTÖKIURUPOTRETTI

Torstaina 1.9.2011 oli puolipilvinen keli, muutama sadepisarakin saatiin ja mereltä kuului ukkosen jyrinääkin. Tuuli oli heikohko, pääosin pohjoisesta. Staijasin aluksi tunnin luotsiasemalla, sitten tunnin pihalla ja vajaat 3 tuntia itäniityllä, muuten kevyttä komppausta. Kahlaajia näkyi seuraavasti: valkoviklo 5, mustaviklo 4, liro, 4 tylliä, 11 suokukkoa, 2 kapustarintaa ja hieno vielä jp-tundrakurmitsa. Petolintujakin oli jonkin verran muutolla, mm. 44 varpushaukkaa, 4 tuulihaukkaa, 2 naaraspukuista sinisuohaukkaa ja klo 8.12 pohjoisesta (Ormskäristä) matalla tullut alapuolelta yksivärisen punaruskea ”kauluri-suohaukka”. Kapeat siivenkärjet, alta tummemmat kyynärsulat, alapuolen punaväri ja viiruttomuus ja kauluri sekä habitus viittasivat vahvasti 1kv arosuohaukkaan mutta kun ehdin katsoa lintua kaukoputkella vain 10-15 sekuntia enkä ehtinyt ottaa yhtään kuvaa niin jätin määrityksen ’sirosuohaukaksi’. Kaulurin puhtaus ja pään kuviot jäivät mm. tarkemmin toteamatta. Päivän muita haviksia olivat kuikka, 5 mustalintua, 3 harmaahaikaraa, punavarpunen, töyhtökiuru edelleen hotellilla ja 30 keltavästäräkkiä. Lisäksi itäniityn raripuskassa rätisi koko päivän nuori pikkusieppo mutta yllättävin havainto oli päivällä saareen tippunut 10 pikkuvarpusen parvi, joka hyöri Kattrumpanin eteläreunan kalliolla ja katajikossa. Myöhemmin nähtiin 3 pikkuvarpusta kompostorilla ja yksi kylällä, ilmeisesti peräisin tuosta mereltä tulleesta parvesta. Iltapäivällä saareen saapuivat Kauniston Kari ja Lappalaisen Pipsa.

HIENOJA PILVIÄ SEILAILI TAIVAALLA
PIKKUSIEPOT OVAT ALOITTANEET SYYSMUUTTONSA

 

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...