Hieno vuodenvaihde Utössä

Torstaiaamuna 29.12.2011 lähdettiin Outin kanssa kohti Utötä, uuden vuoden viettoon. Viime päivien kovat myrskytuulet uhkasivat vähän tänäänkin mutta matkalla lounaistuuli puhalsikin ”vain” 17-18, puuskissa 21 m/s. Sadekuuroja roikkui jokunen mutta lämpöä oli nyt 6 astetta. Nauvossa aivan auton edestä tien yli lensi lehtokurppa ja Brita näki Simonkylän pellolla hiirihaukan. Laivamatkalla ei sen sijaan nähty merikotkaa ihmeempää mutta tarkkailu oli kyllä vähäistä. Muita lintuihmisiä ei Utöseen tullutkaan vaikka väkeä oli aika paljon. Saaressa olivat paikalla jo Järvisen Mikko ja Laaksosen Juha.

UTÖSEEN SAAVUTTIIN AURINGONLASKUN AIKOIHIN

Perjantaina 30.12.2011 teimme Outin kanssa talvilintulaskennan, Juhan ja Mikon avustamana. Lajeja kertyi ihan mukavasti 36 ja lintuyksilöitä 562. Tuuli oli tänään lännestä 9-10 m/s, taivas pilvessä ja lämpöä 3 astetta. Päivällä tuli muutamaan otteeseen tihkusadetta ja räntäkuuroja. Staijattiin luotsiasemalla ja kompattiin koko saari. Mereltä mainittakoon mm. Gavia sp, 18 merimetsoa, 2 haahkaa, 13 tukkakoskeloa, 3 allia, riskilä ja 23 naurulokkia. Saaressa havaittiin mm. merikotka, kulorastas, laulurastas, punakylkirastas, 31 räkättiä, 3 mustarastasta, 61 tilheä, kottarainen, punarinta, mustapääkerttu, kiuru, peukaloinen, 2 vihervarpusta, 7 urpiaista, 8 pikkuvarpusta ja 4 peippoa. Merisirrejä nähtiin 14, joista 6 piipersi koko päivän itärannan levävalleilla. Mikko näki lähisaaren rantakivillä hetken määrittämättömän kirvisen, aivan ilmeisen luotokirvisen. Iltalaivalla saareen saapui paljon vuodenvaihteen viettäjiä, mm. V-V Salonen vaimonsa Paulan kanssa sekä meille vieraaksi Sara ja Juha.

MERISIRREJÄ ON NÄKYNYT PÄIVITTÄIN

Lauantai 31.12.2011 oli kaunis ulkoilupäivä – tuuli oli 7-10 m/s luoteesta, taivas puolipilvinen ja lämpöä 1-2 plusastetta. Otin tämän päivän ”pehmeämmin” lintujen kannalta, toki ulkoiltiin etelä- ja itäosissa saarta. Mainittavimmat havainnot tänään olivat mm. Gavia sp, 3 pilkkasiipeä, 4 haahkaa, 7 tukkakoskeloa, 3 merikotkaa, 3 merisirriä aamulla Pattskärin pohjoiskärjessä, kiuru edelleen, 64 tilheä, 7 räkättiä, punakylkirastas, 9 pikkuvarpusta, 3 peippoa ja 6 urpiaista. Illansuussa Tittosen Jouni ja Marita Kari saapuivat saareen. Uutta Vuotta otimme vastaan mm. majakalla kuohuvaa nauttien ja hienoa ilotulitusta katsellen, tänä vuonna upeassa säässä.

PIHLAJANMARJOJEN PUUTTUESSA TILHET VIIHTYVÄT MAASSA JA KATAJISSA

Uudenvuodenpäivä 1.1.2012 oli hieno lintupäivä! Aamu valkeni lähes tyvenenä ja kirkkaana, takana oli tämän talven ensimmäinen pakkasyö. Päivemmällä tuuli voimistui etelästä 10 m/s ja lännestä alkoi levitä  tummaa pilveä mutta sadetta saatiin vasta illansuussa. Staijattiin koko valoisa aika luotsiasemalla, lisäksi kevyttä komppailua saaressa. Lajeja havaittiin näin vuoden eka päivänä heti peräti 43! Mereltä/muuttavana mainittakoon mm. 3 kuikkaa, kaakkuri, 46 kyhmyjoutsenta (4a), 73 laulujoutsenta (6a), 55 Cygnus sp:tä (2a), 5 pikkujoutsenta (2ad3juv) kauniisti pohjoispuolelta myötävalossa länteen, 18 kanadanhanhea (1a), 12 haahkaa, 112 allia, 7 mustalintua, 24 pilkkasiipeä, 23 tukkakoskeloa, 60 isokoskeloa (9a), paikallinen härkälintu, 33 merimetsoa, 6 naurulokkia ja 10 riskilää. Lähiluodoilla kierteli 5 merikotkaa (joista 2 paritteli!) ja Pattskärin pohjoiskärjen luodolla ruokaili nyt 8 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. huuhkaja, 55 tilheä, 6 kottaraista, peukaloinen, punarinta, 5 mustarastasta, 43 räkättiä, laulurastas, punakylkirastas, mustapääkerttu, kiuru, 7 pikkuvarpusta, 2 peippoa ja 22 urpiaista. Huikean lintupäivän ”selitys” oli kylmä yö, joka oli laittanut mantereelta ja sisävesiltä lintuja liikkeelle – tästä talvimuutosta saimme nyt nauttia! Ville-Veikko lähti päivällä mantereelle, muut jäimme vielä saareen.

TUNTEMATON TAITEILIJA ON MESTAROINUT HIENON TUNTURIPÖLLÖGRAFFITIN !

 

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...