Linturintamalla rauhallista

Maanantaina 29.4.2013 sumukeli jatkui, tosin hälveni jo ennen puoltapäivää mutta iltapäivällä alkoikin sitten kohtuullinen vesisade. Etelätuuli oli aamusta alkaen napakka 12-13 m/s ja lämpöä kertyi vain 5 astetta. Lintuja oli varsin niukasti ja Outilla ja minulla olikin kodin, pihan ja rantavajan kunnostus- ja siivouspäivä eli retkeilymme jäi liki nollille. Käväisin toki lammashaan reunalla kuvaamassa saaressa edelleen viihtyvää +2kv sepelsieppoa, joka näkyi hyvin saunallemmekin. Pihallamme kävi mm. 2 mustapääkerttua, 2 peukaloista ja 3 rautiaista, itärannalla nähtiin kuulemma jälleen sepelrastas – jo ainakin 12. ”sera” Utössä tänä keväänä. Saareen saapuivat eilen illalla mm. Skaftung Naturen kurssilaiset Korhosen Karin ja Katajan Mikon johdolla, muutama muukin orni (mm. Kivisen Kaisa) oli ilmestynyt lisää. Pärssisen perhe lähti aamulaivalla takaisin kotikonnuille Kuopioon.

TÄLLAISIA AURINKOSUMUJA ON RIITTÄNYT
TÄLLAISIA AURINKOSUMUJA ON RIITTÄNYT

Tiistaina, vappuaattona, 30.4.2013 nähtiin pitkästä aikaa merelle ja niinpä harrastettiin pari tuntia staijausta aamulla. Myöhemmin aurinkoista mutta koko päivän oli kova tuuli (14 m/s) lounaasta ja viileää. Merellä nähtiin mm. 23 kuikkaa, 2 Gaviaa, härkälintu, 9 ruokkia ja merikihu, muuttavana näkyi myös 2 nuolihaukkaa, 2 pikkukuovia ja mereltä saapunut suopöllö, joka jäi itäniitylle. Saaressa nähtiin mm. sepelsieppo edelleen, 4 mustapääkerttua, 2 peukaloista, 2 mustaleppälintua, 8 luotokirvistä, nokkavarpunen, sepelrastas (ilmeisesti sama kuin eilen) sekä vuoden eka jänkäkurppa. Saaren lajimäärä tänä vuonna on nyt 146 eli suunnilleen mennään edellisvuosien tahtia.

SEPELSIEPPO ON PYSYTELLYT SAARESSA EPÄTAVALLISEN PITKÄÄN
SEPELSIEPPO ON PYSYTELLYT SAARESSA EPÄTAVALLISEN PITKÄÄN
ETELÄKÄRJESSÄ ON MERI KUOHUNUT
ETELÄKÄRJESSÄ ON MERI KUOHUNUT

Keskiviikko, vapunpäivä 1.5.2013, oli hiljainen lintupäivä. Yö oli kirkas ja tuuli nyt luoteesta 7 m/s, viileää. Iltapäivällä tuuli heikkeni ja lännestä saapui lupaavasti edes vähän pilvisyyttä. Runsaan parin tunnin staiji tuotti vain 16 Gaviaa (määritetyt kuikkia), 22 ruokkia, tuulihaukan, ruskosuohaukan, 19 kurkea, 2 harmaahaikaraa, 2 mustavarista ja vähän alleja ja mustalintuja. Saaressa niukasti pikkulintuja, mainita voinee sepelsiepon (edelleen), vuoden eka kirjosiepon, 3 mustaleppälintua, 2 mustapääkerttua, sepelrastaan (edelleen) ja nokkavarpusen. Meitä, Koistista, Hölttää, Erikssonia ja Holvitietä lukuun ottamatta likimain kaikki ornit poistuivat mantereelle ja muutenkin saaressa on nyt yllättävän hiljaista. Vapunpäivää juhlistettiin koululaisten sima & munkkitarjoilulla sekä kuohuviinibrunssilla omalla pihallamme…

JOKA PÄIVÄLLE ON RIITTÄNYT MUUTAMA MUSTAPÄÄKERTTU
JOKA PÄIVÄLLE ON RIITTÄNYT MUUTAMA MUSTAPÄÄKERTTU

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...