Sadetta ja vihdoin vähän kahlaajiakin

Maanantai 12.8.2013 alkoi reippaalla yöllisellä ukonilmalla ja kaatosateella (yli 20 mm), päivä oli puolipilvinen mutta lounaistuuli kovan puuskainen 14-15 m/s. Otin aika rennosti ja tein kirjoitushommia, iltapäivällä itäosassa kierros ja vähän kyläaluettakin. Niukoista havainnoista mainittakoon tuulihaukka, 2 törmäpääskyä, kapustarinta, 2 rantasipiä, valkoviklo, 6 suokukkoa, töyhtöhyyppä ja 6 keltavästäräkkiä. Lintujen suhteen välipäiväfiilis, kamerakin sai levätä. Vili oli eilen illalla nähnyt koulun suopayrteissä 2 etelänpäiväkiitäjää.

PENSASTASKUJEN MUUTTO ON HYVIN KÄYNNISSÄ
PENSASTASKUJEN MUUTTO ON HYVIN KÄYNNISSÄ

Tiistaina 13.8.2013 oli mukava sää – puolipilvistä, heikkenevää lounaistuulta ja lämmintäkin. Kiertelyä kyläalueella ja itäosassa. Kahlaajia näkyi mm. 18 suosirriä (ad ja juv), adisosirri, 4 valkovikloa, 8 liroa, mustaviklo, 3 suokukkoa, juv kapustarinta ja vaihtopukuinen tundrakurmitsa. Saaressa mm. tuulihaukka, 8 käpytikkaa ja pikkulinnuista mainittavia mm. syksyn eka lehtokerttu, 12 keltavästäräkkiä, 3 sirittäjää, 11 pensastaskua ja 2 urpiaista. Mustaleppälintu oli illalla jälleen meidän ”meriterassilla”. Siposen Antti lähti mantereelle, Antti oli kolme päivää lähinnä lintuja kuvaamassa.

VIELÄ LÄHES JUHLAPUKUINEN ISOSIRRI
VIELÄ LÄHES JUHLAPUKUINEN ISOSIRRI
TUNDRAKURMITSA VAIHTAA TALVIPUKUUN
TUNDRAKURMITSA VAIHTAA TALVIPUKUUN

Keskiviikko 14.8.2013 oli sadepäivä, aamulla ja illalla kuitenkin jonkin aikaa satamatta. Retkeily niukahkoa mutta itäosa ja eteläniemi tuli kunnolla kierrettyä. Vesi on korkealla mutta kahlaajia silti mm. 4 isokuovia, valkoviklo, mustaviklo, 6 liroa, kapustarinta, tundrakurmitsa (eilinen), 2 suokukkoa, 19 suosirriä ja 3 kuovisirriä (2 vp, 1 juv). Lisäksi näkyi mm. harmaahaikara ja 8 käpytikkaa, mustakurkku-uikkuparin kolmesta poikasesta yksi on hävinnyt.

SYKSYN EKA RUOKOKERTTUNEN
SYKSYN EKA RUOKOKERTTUNEN

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...