Rankkaa luodetuulta Utössä

Maanantaiaamulla 8.10.2007 tuuli kääntyi länsiluoteeseen, myöhemmin luoteeseen ja voimistui pitkin päivää – illansuussa keskituuli jo 14 m/s. Aamupäivä oli kaunis ja lämminkin mutta koveneva tuuli viilensi ilman ja sadekuurot kävivät yhä tiuhemmiksi. Hessu staijasi sitkeästi luotsiasemalla, Tarppi ja minä enemmän kierreltiin katsomassa vähiä paikallisia lintuja – toki mekin muuttoa seurattiin luotsiasemalla. Jos lintuja olikin niin tuuli puhalsi ne taas piiloon. Meristaijaus tuotti päivälukemiksi mm. 2 kaakkuria, 76 kuikkaa, 250 Gavia sp:tä, 43 Anseria, 43 valkoposkihanhea, 44 sepelhanhea, n. 4340 allia ja 8 pilkkasiipeä. Petolintuja havaittiin 7 merikotkaa, 2 sinisuohaukkaa, 23 varpushaukkaa, 2 hiirihaukkaa (+2 sp:tä) ja piekana. Kahlaajia enää vain tylli, 2 kapustarintaa ja 3 taivaanvuohta. Pikkulintupuoli oli niukka, mainittakoon kuitenkin kangaskiuru, metsäkirvinen, 25 tilheä, 6 peukaloista, 15 rautiaista, 3 mustapääkerttua, n. 80 hippiäistä, 4 puukiipijää, 2 isolepinkäistä, n. 30 urpiaista, 10 punatulkkua ja pulmunen. Käpytikkoja oli tänään 2. Iltahuuto pidettiin meillä sateen piiskatessa ikkunoita kovassa luoteistuulessa. Ei ainakaan tunnu ”itärarikeliltä”…

rautiainen

Tiistai 9.10.2007 oli sään puolesta eilisen toisinto paitsi että sadekuurot jäivät pois. Tuuli taas luoteesta koko päivän 14-15 m/s ja ilma viileän kolea. Staijausta likimain koko valoisa aika ja hiukan komppaamistakin aika tyhjässä saaressa. Merellä kuitenkin jotain liikettä, mm. 48 kuikkaa, 209 Gavia sp:tä, 82 merimetsoa, 194 Anser sp:tä, sepelhanhi, 5 valkoposkihanhea ja isoja vesilintuja 6879, joista 1339 määritettiin haahkoiksi – loputkin varmaan haahkoja. Alleja oli paikallisena n. 2000. Petolintuja nähtiin 10 merikotkaa, 12 varpushaukkaa, 3 sinisuohaukkaa ja ampuhaukka, kurkiakin muutti vielä 33.

sinis

Myöhäinen valkoviklo käväisi luotsiaseman alapuolella ja itärannalla oleili 3 kapustarintaa. Sepelkyyhkyjä muutti 142. Saaressa niukasti lintuja, mm. punarintoja vain 5, peukaloisia 3, rautiaisia 10, mustapääkerttu, isolepinkäinen, n. 60 tilheä, n. 80 urpiaista ja kangaskiuru. Päivän laji oli kuitenkin isokirvinen, joka klo 16.14 lensi matalalla äännellen Hessun yli saunalahden perukassa. Haimme Tarpin kanssa lintua turhaan pohjoisniemestä sillä löysimme vilkkaasti ääntelevän linnun sittemmin kauniisti itäniityltä, läheltä hautausmaata, josta se lensi uudelleen etelälahden lähelle jääden illaksi kappelin luo. Britakin onneksi näki linnun, laji no. 206 tänä vuonna täällä Utön majakkasaarella. Säätiedotus ei lupaa tuulen kääntyvän idemmäksi lähipäivinä, harmi kyllä, mutta eihän se nyt maata kaada.

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...