Annos hyönteissyöjiä

Maanantaina 11.5.2020 tuntui vähän ”takatalviselta” keliltä. Aamulla satoi vettä klo 10 asti, sen jälkeen kylmää ja navakkaa (10-14 m/s) pohjoistuulta ja lämpöä oli maksimissaan runsas 4 astetta. Staiji jäi väliin ja kierrettiin kylää ja itäosaa, Kesnäsissä ei käyty. Lintuja näkyi niukasti, mainittavimmat olivat tuulihaukka, 2 ristisorsaa, 3 harmaasorsaa, valkoposkihanhi, 4 liroa, lapinsirri ja 5 punakuiria itärannalla, keltavästäräkki ja kylällä tirskutti edelleen koiras varpunen. Kirjosieppoja oli n. 12, leppälintuja sekä herne- ja mustapääkerttuja saman verran, mutta muuten hysymaailmassa oli rauhallista. Outi lähti iltapäivällä toimittamaan muutamia pakollisia asioita mantereella.

PARI PUNAKUIRIA SAAREN RANNALLA
PARI PUNAKUIRIA SAAREN RANNALLA

Tiistaina 12.5.2020 jatkui luoteisvirtaus, tosin heikentyneenä (6-8 m/s). Taivas oli pääosin selkeä ja lämpöä jo 9 astetta. Muutto oli kuitenkin hyvin heikkoa eikä saaressakaan ollut kylmän yön ja vastatuulen jälkeen kuin kourallinen muuttolintuja. Staijia aamulla 2,5 tuntia Rivaston kanssa ja myöhemmin koko saaren kierros lukuun ottamatta Enskäriä. Merellä/muutolla nähtiin mm. 2 kuikkaa, 5 Gaviaa, 2 valkoposkihanhea, 58 ruokkia, 2 merikihua ja 3 punakuiria. Tosi nihkeää ollakseen tämä vuodenaika. Saaressa havaittiin mm. 3 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, tuulihaukka, varpushaukka, karikukko, valkoviklo, 2 kulorastasta ja illalla kukkui vuoden eka käki.

RISTISORSAPARI NÄYTTÄYTYY USEIN ÖSTERVIKILLÄ
RISTISORSAPARI NÄYTTÄYTYY USEIN ÖSTERVIKILLÄ

Pikkulinnuista mainittavia olivat sinirinta, lehtokerttu, vuoden eka peltosirkku, punavarpunen ja keltavästäräkki. Kolme ensimmäistä huvivenettä saapui saareen, mutta kaikki täällä eivät nyt tunnu olevan järin ihastuneita veneilijöistä lisääntyvän koronariskin takia. Pieni kauppahan on ilmeinen ongelmapaikka. Toinen kriittinen paikka on tietysti 4-5 tunnin laivamatka melko ahtaassa m/s Kökarissa, joka jatkaa yhä yhteysaluksena. Saaren varovaista avautumista turismille edesauttaisi, jos olisi käytössä isompi laiva m/s Eivor ja jos ruuhkan välttämiseksi kauppa olisi pidempään auki kuin vain pari tuntia päivässä. Molemmat toteutunevat vasta kesäkuussa.

PUNAVARPUSIA ON TULLUT VIELÄ HYVIN NIUKASTI
PUNAVARPUSIA ON TULLUT VIELÄ HYVIN NIUKASTI

Keskiviikko 13.5.2020 alkoi sadeyön jälkeen – sateella. No, sade loppui klo 10 aikoihin ja päivä oli puolipilvinen, heikkotuulinen (länsilounas 3-6 m/s) ja lämpöäkin oli 8 astetta. Illansuussa saatiin taas vähän sadetta. Staiji jäi tänään väliin, mutta saari tuli kompattua Kesnäsiä lukuun ottamatta. Sadeyö oli tehnyt juuri sen mitä pitikin – pudottanut isohkon annoksen pikkulintuja saareen. Saarikierroksella tuli kirjattua mm. ristisorsa, harmaasorsa, käki ja aamulla kylällä lennellyt turkinkyyhky – katosi jonnekin, kun ei löytynyt myöhemmin. Pikkulintuja oli mukava valikoima, mm. 35 kirjosieppoa, harmaasieppo, 55 hernekerttua, 25 mustapääkerttua, 3 pensaskerttua, lehtokerttu, 25 leppälintua, 18 pensastaskua, 7 sinirintaa, 2 kultarintaa, satakieli, rytikerttunen, 18 pensastaskua ja 4 pikkulepinkäistä. Varpunenkin on edelleen saaressa, kävi pari kertaa saunallamme. Rivaston Ari näki illansuussa vielä tervapääskyn ja pikkusiepon. Ensi yöksi tuuli meneekin taas pohjoiseen ja voimistuu.

SINIRINNAT OVAT AINA YHTÄ HIENOJA
SINIRINNAT OVAT AINA YHTÄ HIENOJA

Uusimmat kuvat löytyvät isompina, exif-tietoineen, täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

 

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...