Heinäkuista menoa

Maanantaina 8.7.2019 jatkui matalapainekeli – sadekuuroja pitkin päivää, melko heikkoa koillis-luodetuulta ja lämpöä oli enimmillään 16 astetta. Aamulla kuitenkin 1,5 tunnin staiji luotsiasemalla ja iltapäivällä käynti itäosissa, myös Enskärillä. Mainittavimmat linnut olivat 10 ruokkia, 2 haapanaa, sepelhanhi edelleen Hamnskärillä ja kahlaajia 16 suosirriä, 2 pikkukuovia, liro, 3 valkovikloa, 3 töyhtöhyyppää ja 2 suokukkoa. Merivesi on entistä korkeammalla ja lietteet täysin kateissa. Yllättäen Kesnäsin rannoilta löytyi haahkanaaraiden parvesta 2+9 haahkanpoikasta – jo sen verran isoja, että saattavat jopa selviytyä. Ainoat tänä vuonna Utössä! Outi saapui päivällä saareen.

PIKKULEPINKÄISIÄ ON SAARESSA PESINYT VARMUUDELLA VAIN YKSI PARI.
PIKKULEPINKÄISIÄ ON SAARESSA PESINYT KAKSI PARIA

Tiistai 9.7.2019 oli pilvinen, hetkittäin jopa tihkusateinen, päivä. Ilma oli kolea, 14 astetta, ja pohjoistuuli puhalsi 4-8 m/s. Staijia taas pari tuntia aamulla, lisäksi itäosan ja Kesnäsin kierros. Kotona jatkui ulkokalustehomma. Lintuja näkyi mm. harmaahaikara, 5 ruokkia, 5 mustalintua, luotokirvinen, 3 töyhtöhyyppää, 3 pikkukuovia, valkoviklo, 4 liroa, 3 suokukkoa, 17 suosirriä ja ad-kuovisirri. Marko Virkki lähti iltapäivällä mantereelle.

LUOTOKIRVINEN NÄKYY SILLOIN TÄLLÖIN ITÄRANNAN RAKKOLEVILLÄ
LUOTOKIRVINEN NÄKYY SILLOIN TÄLLÖIN ITÄRANNAN RAKKOLEVILLÄ

Keskiviikkona 10.7.2019 oli vaihteeksi aurinkoista ja lämmintäkin (19 astetta), luoteistuulta 6-9 m/s. Staijia taas tunti aamulla, lisäksi kierrettiin Enskär ja kyläalue. Itärannalle ei nyt ehditty. Tänään saatiin ulkokalustehomma valmiiksi, hyvä niin. Saaressa on nyt paljon turisteja ja vierasveneitäkin muutama kymmenen, kaupassa oli illalla jopa ruuhkaa. Lintuja näkyi mm. 2 ruokkia, mustalintu, sepelhanhi edelleen Hamnskärillä, pikkukuovi ja 4 töyhtöhyyppää. Rytikerttunen ja kultarinta ovat edelleen äänessä saunallamme.

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...