Hieno talviviikonloppu Utössä

Perjantaina 30.1.2009 oli taas aika lähteä Pohjois-Itämeren reunalle, Utöseen. Sää oli pilvipoutainen, lämpö nollan kieppeissä ja tuuli heikko. Lunta oli reippaasti Pärnäisiin saakka mutta avoveden äärellä saaret olivat jo lumettomia. Nauvossa tehtiin kauppa- ja kahvireissut, Outi matkassa mukana. M/s Eivorilla oli melko niukasti nyt väkeä – Jurmoon kuitenkin matkalla neljä lintumiestä. Soitto Utössä jo olevalle Vuorion Arin porukalle ja Sulkon Matin porukalle oli lupaava – saaressa nähty tänään mm. 70 merisirriä, 28 allihaahkan parvi uimassa eteläpuolella, tuulihaukka, sarvipöllö, huuhkaja, punarinta, rautiainen, peukaloisia, lapasotkia jne. Hienoa talvilajistoa! Me oltiin matkalla vasta pimeässä, Nauvossa ehdittiin nähdä sentään tukkasotka. Perille saavuttiin klo 23 maissa, tuttuun torppaamme.

lapa

Lauantai 31.1.2009 oli talven kylmin päivä – pakkasta 5 astetta, itäviima 4-6 m/s, taivas selkeä. Ei lunta eikä jäätä. Aamuinen tapitus merelle ei tuottanut juuri mitään havaintoja, linnut eivät tänään liikkuneet. Merellä nähtiin mm. 32 merimetsoa, 16 tukkasotkaa, 3 lapasotkaa, 5 allia, n. 100 telkkää, n. 30 tukkakoskeloa, 12 riskilää ja 25 naurulokkia. Merikotkia oli tänään 5, lisäksi eilinen tuulihaukka käväisi saarella pari kertaa oleskellen pääosin Ormskärissä. Saarikomppauksessa löytyi mm. 8 peukaloista, 2 punarintaa, 5 mustarastasta, punakylkirastas, n. 20 räkättiä, 6 urpiaista, keltasirkku ja sarvipöllö. Illalla huuteli huuhkaja Ormskärin suunnasta ja Brita näki illansuussa lehtokurpan lennossa. Iltaa istuttiin meillä Kymenlaakson mukavan porukan kera, Sulkon Matin porukka puolestaan kävi tänään keikan Jurmossa.

lapas

Sunnuntai 1.2.2009 oli heikkotuulinen (S 3 m/s), poutapilvinen talvipäivä, pakkasta 3 astetta. Laivan aikataulut muuttuivat tänään ja lähtö mantereelle oli harmillisesti jo klo 11.15. Aamulla pikaisesti staijausta ja vähän komppausta, jotka tuottivat mm. 32 riskilää (6 jp), lapasotkia 7 etelään ja 3 paikallista, alleja 48, kaakkuri, 3 merikotkaa, 40 tukkakoskeloa, 6 peukaloista, punakylkirastas, 13+1 tilheä, peippo ja eteläpuolen luodoilla jälleen n. 70 merisirriä. Paluumatkalla staijattiin isolla porukalla laivan kannella Pärnäisiin asti ja nähtiin mm. haahka, 5 merikotkaa, 11 riskilää (2 jp), 6 mustalintua, 3 allia, 19 laulujoutsenta, tavi Berghamnissa ja Jurmon nummen päällä lennellyt naaraspukuinen sinisuohaukka. Turussa olimme klo 17.45 jälleen mukavan talviviikonlopun päätteeksi.

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...