Joulunaikaa mantereella

NÄKYMÄ JOULUAATON AATTONA KAUPUNKIASUNTOMME PARVEKKEELTA
NÄKYMÄ JOULUAATON AATTONA KAUPUNKIASUNTOMME PARVEKKEELTA

24-26.12.2022 oltiin Outin ja Outin sukulaisten kanssa joulunvietossa Nummella. Pakkasta riitti (-15), reippaasti lunta ja hyviä jouluruokia. Pukkikin kävi, olihan pikkulapsiakin paikalla. Sunnuntaina 25.12. tein kierroksen Pusulan Tölli – Pusulan kk (urheilukentän alue) – Nummenjoki, mutta lintuja näkyi kovin vähän. Ehkä 4 vihervarpusta mainittavimmat. Niin Tölliltä kuin Nummenjoestakin ovat koskikarat hävinneet (ei ollut enää viime talvenakaan) ja kunnollisia ruokintojakaan ei käytännössä ollut enää missään. Maaseutu tyhjenee sekä asukkaista että linnuista…

Tapaninpäivänä, 26.12., vähän ennen lähtöä Turkuun, näimme kuitenkin yllättäen Outin kotitalon pihalla 3 peltopyytä, jotka pian juosta kipittivät tien yli Hyvelänjärven suuntaan. Hain niitä kameran kanssa, mutta en enää pikku hakemisella löytänyt. Tiiran mukaan Lohjan alueelta on vain 4 havaintoa peltopyistä viimeisen kymmenen vuoden ajalta – oikea rari siis! Seuraavana päivänä (27.12.) paikalla olikin käynyt muutama henkilö bongaamassa peltopyyt, olivat löytyneet uudelleen läheltä eilistä paikkaa.

NUMMEN PELTOPYISTÄ EN SAANUT NYT KUVAA, MUTTA TÄSSÄ VANHEMPI PELTOPYYKUVANI LIMINGASTA
NUMMEN PELTOPYISTÄ EN SAANUT NYT KUVAA, MUTTA TÄSSÄ VANHEMPI PELTOPYYKUVANI LIMINGASTA

Keskiviikkona 28.12.2022 lähdimme veljeni Ollin kanssa lintureissulle Uudenkaupungin Pyhämaalle, tarkoituksena samalla katsoa että Ollin mökillä kaikki oli kunnossa. Ajelin aamulla Vahdolle, jossa Olli jo odotteli ja jatkettiin matkaa velipojan Volvolla kohti Pyhämaata. Päivä oli kaunis, aurinkoakin hetkittäin, ei sadetta, melko heikkoa länsituulta ja lämpötila vaihteli -5 ja nollan välillä. Tehtiin kierros reitillä Pyhäsalmi – Letonmaa – Pullonkari – Vasikkari – Pitkäluoto ja päiväkahvit juotiin Vasikkarissa. Takaisin Turussa olin klo 16.30.

lintutorni

OLLIN LINTUTORNI SAUNAN KUPEESSA JA NÄKYMÄ TORNISTA SELKÄMERELLE
OLLIN HIENO LINTUTORNI SAUNAN KUPEESSA JA NÄKYMÄ TORNISTA SELKÄMERELLE

Lintuja oli varsin niukasti,  mainittavia mm. lapasotka, 4 allia, laulujoutsen, ainakin 6 merikotkaa ja Pitkäluodon isohkon sula-alueen reunalla lennellyt ja päivystänyt kuningaskalastaja. Ollut jo pidempään paikalla. Pitkällä telellä tuli otettua siitä joku kuvakin muistoksi. Mukava retkipäivä, vaihteeksi täällä mantereella.

PITKÄLUODON KUNKKU
PITKÄLUODON KUNKKU

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina nähtävillä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...