Kuvauskeikka Kustavin Isokariin

Maanantaina 13.7.2009 oli vuorossa kuvausretki Kustaviin, Isokarin majakkasaarelle. Tuttu paikka, jossa vietin nuorena miehenä yhteensä noin 250 vrk lintuja katsellen ja rengastaen – aikana, jolloin saari toimi lintuasemien tavoin. Nyt pääkohteena olivat sataman aallonmurtajissa pesivät riskilät, niiden elämän ”vangitseminen” kameran korteille. Matkan organisaattori oli Jaakko Ruola, moninkertainen Isokarin kävijä hänkin ja pitkän linjan taitava luontokuvaaja. Mutta nimekästä kuvaajakaartia oli muukin seurani: Kari Westerholm ja Jari ’Peltsi’ Peltomäki – vaikea on tässä seurassa ainakaan pistää paremmaksi…
Lähdimme matkaan Askaisten Univalkaman venesatamasta Jaskan 8.5-metrisellä Flipperillä ja pyyhälsimme Isokarin satamaan alta kahden tunnin, perillä oltiin ennen klo 18. Sopivasti iltavaloiksi. Meri oli heikkotuulinen, hetkittäin tyvenkin, ja aurinko paistoi. Riskilöitä oli kuitenkin illalla melko niukasti paikalla mutta toki joitain tilanteita syntyi.

risk

Satama oli täynnä huviveneitä. Kahlaajia muutti ainakin 3 valkovikloa, metsäviklo, liroja, 26 meriharakkaa ja sataman lähellä pyöri 2-3 harmaahaikaraa. Illalla satamaan saapui purjeveneellä tuttuja – Outin sisko Sara miehensä Juhan ja tyttärensä Helmiinan ja tämän poikakaverin Oton kanssa. Mukavaa.

risko

Muutaman tunnin yöunen jälkeen aloitimme 14.7.2009 kuvaukset auringon noustessa klo 04.30 ja jatkettiin iltapäivään – nyt riskilöitä oli runsaasti paikalla, ainakin noin 250 yksilöä. Päivällä käytiin majakan lähellä vanhoissa taloissa, joissa oli esillä Jaskan ja Karin hieno valokuvanäyttely saaristokuvin, paljolti juuri Isokariin painottuen. Itäreunan notkossa lauleli peukaloinen – lienee pesivä? Paluumatkalle lähdimme klo 14 kieppeillä, poikettiin hetkeksi Keskikalliolle ruokkeja kuvaamaan ja sitten satamassa purettiin kuvaus- ja ruokakassit paatista sillä Jaska, Kari ja Peltsi lähtivät vielä Kylmäkoskelle peuroja kuvaamaan, itse palasin Turkuun. Vähän sadetta ja nouseva tuuli sävyttivät illansuuta. Hieno reissu ja olin tosi tyytyväinen paitsi seuraan niin myös kuvasaaliiseen!

risku

Lisää kirjoituksia

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...

Pääsiäissumussa

Keskiviikkona 16.4.2025 pääsin vihdoin takaisin Utöhön, Outi tulee muutaman päivän perässä. Päivä oli...