Marraskuisia isokirvisiä

Torstaina 1.11.2012 lähdimme Outin kanssa aamulla kohti Utötä. Kahviteltiin jo Kirjalan kahvituvassa ja Nauvossa käytiin kaupassa kunnes pakattiin itsemme m/s Eivoriin Pärnäisissä. Väkeä oli laivassa taas melkoisesti, lintuporukkaa Utöseen Helstola, Sällylä ja Majaniemi. Saaressa on jo Salosen Ville-Veikko, Varesvuon Markus, Järvisen Mikko ja Anu, Nurmen Tarppi ja Kuusiston Kimmo. Laivamatkalla – pilvisessä kelissä ja 15 m/s kaakkoistuulessa – staijailtiin ahkerasti mutta mainittavaa havaittiin vain 7 lapasotkaa ja pari merikotkaa. Utössä oli tänään nähty mm. isokirvinen, vuorihemppo ja 2 pikkukajavaa. Perille saavuttiin klo 16.15 –kävely ennen pimeän tuloa hautausmaan ympäristöön tuotti mm. peukaloisen, mutta isokirvinen oli jo piilossa.

PEUKALOISET VIIHTYVÄT RISUKASOISSA KUOLLEIDEN LEHTIEN SUOJASSA

Perjantai 2.11.2012 alkoi taas vesisateella ja kaakkoistuuli oli edelleen kova – 15 ja puuskat 19 m/s. Tuuli heikkeni iltapäivällä ja sade loppui klo 13 jälkeen. Päivän havainnoista mainittakoon kaakkuri, 2 mustalintua, jänkäkurppa, 2 taivaanvuohta, 20 pikkulokkia, selkälokki edelleen, sarvipöllö, suopöllö ja 2 käpytikkaa. Pikkulintuja nähtiin mm. 5 peukaloista, rautiainen, 4 punarintaa, 12 mustarastasta, mustapääkerttu ja puukiipijä.  Hotellin rantasaunojen lähellä oleskeli 2 vuorihemppoa ja itäniityltä löytyi 2 isokirvistä yhtä aikaa eli pari päivää paikalla ollut yksilö oli saanut seuraksi toisen! Isokirvisiä on tänä syksynä ollut Utössä poikkeuksellisen paljon, nyt jo ainakin 8 eri yksilöä. Kimmo ja Tarppi lähtivät aamulaivalla mantereelle ja illalla saareen saapui mm. Juha Lehtinen sekä paljon muuta väkeä Pyhäinpäivän viettoon ja vuotuisiin kalakisoihin.

VUORIHEMPPO HOTELLIN RANNASSA
OUTI KUVASI KUN M/S ASPÖ TOI VÄKEÄ PYHÄINPÄIVÄN VIETTOON JA KALAKISOIHIN

 

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...