Tuulista marraskuuta

Perjantaina 8.11.2013 pääsin (vihdoin) palaamaan Utöhön, Outi jäi nyt mantereelle. Näin syksyllä laivamatka tapahtuu kokonaan pimeän aikaan eli lintuja ei näkynyt. Nauvossa kävin kaupassa ja kahvilla, tavan mukaan. Lintuväkeä oli jonkin verran liikkeellä, mm. Helstola ja Tanner Berghamniin sekä Leo Lindroos ja Ville-Veikko Salonen Utöhön. Saaressa oli orneja paikalla Keskitalon Markus ja Sällylän Seppo.

ALLEJA LIIKKUU VIELÄ MERELLÄ
ALLEJA LIIKKUU VIELÄ MERELLÄ

Lauantaina 9.11.2013 lounaistuuli jatkui, nyt vähän heikompana eli 6-9 m/s, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä 8 astetta. Illalla etelästä levisi sadealue navakan kaakkoistuulen kera. Staijausta aamulla pari tuntia, myöhemmin lyhyitä pätkiä, ja kierrettiin koko saari. Merellä/muuttavana nähtiin mm. kuikka, 12 ruokkia, 47 pikkulokkia ja 8 pulmusta. Saaresta löytyi mm. varpushaukka, 3 taivaanvuohta, 17 räkättiä, punakylkirastas, 4 niittykirvistä, 2 kiurua, tiltaltti, 5 punarintaa, 12 peukaloista, rautiainen, pajusirkku ja 4 hippiäistä. Lähiluodoilla piiperteli 4+12 merisirriä ja hotellilla oleskeli koko päivän naaraspukuinen mustaleppälintu.

TAVALLISTA USEAMPI MUSTALEPPÄLINTU ON VIERAILLUT UTÖSSÄ SYKSYN AIKANA, TÄMÄ NYT HOTELLILLA
TAVALLISTA USEAMPI MUSTALEPPÄLINTU ON VIERAILLUT UTÖSSÄ SYKSYN AIKANA, TÄMÄ NYT HOTELLILLA

Sunnuntai 10.11.2013 alkoi reippaalla myrskytuulella, lounaistuuli puhkui 20 m/s, puuskissa 27 m/s. Tuuli rauhoittui vasta myöhään iltapäivällä ja kun pitkin päivää satoi reippaita vesikuuroja niin retkeily ei ihan intensiivisintä, linnutkin tuulen takia piilossa/poissa. Itse vietin pääosan aamupäivästä eteläniemessä kameroiden kera. Päivän havaintoja olivat mm. 12 pikkulokkia, jänkäkurppa, varpushaukka, 5 pulmusta ja 2 punarintaa, lisäksi eteläniemessä lenteli 2 merisirriä, joiden en kuitenkaan nähnyt laskeutuvan. Keskitalon Markus lähti Eivorilla mantereelle, Helstola ja Nurmen Tarppi saapuvat illalla saareen.

PULMUSTEN MUUTTO JATKUU
PULMUSTEN MUUTTO JATKUU
ETELÄNIEMEN TYRSKYJÄ AAMULLA
ETELÄNIEMEN TYRSKYJÄ AAMULLA

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuuton ennätys!

Maanantaina 7.4.2025 täytyi lähteä iltapäivällä muutamaksi toviksi mantereelle. Sää oli aamulla puolipilvinen, tiheää...

Takatalvi pysäytti muuton

Torstaina 3.4.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 8 astetta. Aamu oli tyven, mutta lounaistuuli...

Kevättä pienin, mutta varmoin askelin

Maanantai 31.3.2025 alkoi vesisateella, joka päättyi aamupäivällä, mutta utu ja sumu jäivät. Myöhään...

Uusi objektiivi löysi mm. jalohaikaran

Torstaina 27.3.2025 oli aamulla aurinkoista, mutta myöhemmin täyspilvistä ja kovaa lounaistuulta 7-14 m/s....

Mulelit saapuivat

Maanantaina 24.3.2025 oli puolipilvistä ja lämpöä 4 astetta, aluksi kaakkois- ja myöhemmin etelätuuli...

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...